13.3.

Herasin puoli kahdeksalta ja lahdin nelihenkisen saattuueni kera aamiaiselle ja edelleen kohti rautatieasemaa. Liu oli lahtenyt aikaisin Siemensin tyohaastatteluun, mutta lahetti mukaani yhden huonetovereistaan. Rinkkani ja reppuni pullollaan laksiaislahjoja ja evaita, jotka nama uskomattoman vieraanvaraiset uudet kaverini olivat halunneet lahjoittaa "ensimmaiselle ulkomaiselle ystavalleen" rynnin jonoa etaisesti muistuttavan massan mukana junaan kohti Harbinia. Isantani olivat tietenkin kayneet hankkimassa lipun puolestani, mutta vaikka olin puhunut makuupaikasta, he olivatkin jonkin vaarinkasityksen vuoksi ostaneet istumapaikan. No, 29 tuntia penkilla, jonka selkanojaa ei saa saadettya... pikkujuttu. Juna lahti liikkeelle saattueeni huiskuttaessa ikkunani ulkopuolella ja paasikin kulkemaan yhteen menoon n. 10 minuuttia ennen ensimmaista puolen tunnin taukoa.

Maryyn ja kumppaneihin tormaaminen oli oikea onnenpotku, silla he olivat oikein mukavia seka todella auttavaisia, ja sen lisaksi oppi paljon tavallisten opiskelijoiden elamasta ja oloista Kiinassa. Heidan vieraanvaraisuutensa ja ystavallisyytensa oli jotain ihan kasittamatonta, ja valilla ei jayha Suomi-poika tiennyt, mitenpain olla. Kaikki ateriani seka metro- ja bussimatkani ha maksoivat puolestani, pyykkinikin he pesivat ja tavarani kantoivat, vaikka kuinka yritin kohteliaasti sanoa, ettei tarvitse ja etta on minun vuoroni tarjota. Koko Shanghain-reissulla minulta kului 27 yuania eli 2,7 euroa, jos junalippuja ei oteta huomioon. Pahimmillaan tuntui tosin kuin olisin ollut neliraajahalvausta poteva dementoitunut papparainen, kun kadun yli talutettiin ja ostoskeskuksessa kaytaessa selitettiin kuin museokierroksella: "Nuo ovat astioita. Tuolla on miesten vaatteita. Tama on kello." Hyvaahan he tietenkin tarkoittivat, ja on taysin mahdollista, etta lauseiden tehtava oli pikemminkin harjata suullita kielitaitoa kuin olla informatiivisia - Mary useaan otteeseen valitteli, ettei heille tule tilaisuuksia kayttaa kielta. Isanieni kanssa keskustellessa pitikin puhua hitaasti.

Junamatka kului verkkaisesti maisemien vaihtuessa ransistyneista asutuskeskuksista vehreisiin tasankoihin ja edelleen varivalojen kirjavoittamiin radanvarsikaupunkeihin. Kovaaaniset soittivat kiinalaista poppia, joka suurimmaksi osaksi peittyi jatkuvat palatyksen alle. Silloin talloin kaytavalla ohi pyyhalsi myyntikarry, jonka tyontaja kailotti kurkku suorana joko mainoslauseita tai kaytavalla seisaallaan matkustavia ihmisia vaistamaan tai ottamaan tavaroitaan pois edesta. Aanekkaan keskustelun ohella matkustajat  tupakoivat paikoillaan, yrittivat nukkua vaikeissa asennoissa ja soivat evaitaan, tyhjiopakattuja kananjalkoja, hanhen kurkkutorvia ja muita lansimaissa teurasjatteiksi tai koiransapuskan raaka-aineeksi luokiteltavia herkkuja.

Matka kului paaosien lukiessa, kirjoittaessa ja torkkuessa. Valilla ahtaus ja tungos nosti tunteita pintaan ja tarjosi virikkeeksi naytoksia, joista huvittavimmassa eras kapinallinen miesmatkustaja ei suostunut vaistamaan karrymyyjaa, ja lipuntarkastaja raahasi hanet vakisin pois edesta sahisten hampaidensa valista tiettavasti hauskoja herjoja, silla muu vaunullinen nauraa rakatti. Noyryytetyksi joutunut vastapuoli suivaantui tasta, ja kun samaninen lipuntarkastaja alkoi sulkea verhoja, mies seurasi ja aukoi niita sita mukaan. Ja taas sai nauraa. Melkein yhta huvittavaa oli, kun lipuntarkastaja yritti puhua sille junan ainoalle valkonaamalle aman ymmartamatta sanaakaan.

14.3.

Aamukuudelta junassa oli jo taysi hardelli paalla. Myyntikaarryt kiersivat kaytaiva ja koppalakkipaiset lipuntarkastajat huutelivat jotain ohjeentapaisia karsimattoman oloisesti. Vaikka juna on tapotaynna, joka asemalta tulee lisaa vakea raahaten mita yksinkertaisimpia vanhoista jyvasakeista ja vastaavista kyhattyja reppuja yms.

Asemat ja maisemat vaihtuivat hitaasi ja puolenpaivan maissa laskin, etta huvia riittaisi sittenkin vahintaan 32 tuntia. Hiljakseen alkoi hymy hyytya jalkojen mukana.

Lattialla velloi uskomaton roskamaara: tyhjia pulloja, tyhjia elintarvikepakkauksia, hedelmien kuoria, puolikkaita kurkkuja... Konduktoorit luuttusivat lattian matkan aikana ainakin nelja kertaaja aina mukaan lahtiusempi jatesakillinen vaunua kohden.

Saavuimme iltakuuden aikaan Harbiniin ja petyin sen karuun ja likaiseen ulkomuotoon. Kaupungista saamani kuva oli paljon ruusuisempi ja odotin enemman vanhanaikaista venalaista arkkitehtuuria, puuta ja idyllista ilmapiiria.

Jalat olivat unohtaneet kavelyn jalon taidon tehokkaasti, mutta sentaan muistivat sen yllattavan nopeasti uudelleen hieman vikuroiden. Lipuntarkastamisesta kiinalaiset pitavat: se syynattiin Shanghain rautatieasemalle tullessa, junaan astuttaessa, junamatkan aikana kahdesta ja viela poistuttaessa Shanghain asemalta. Asemapihalla minua oli vastassa legioona hihasta repivia kaupustelijoita kiskomassa minua taksiinsa tai motelliinsa. Jopa molempiin. Seurasin ensimmaista, joka ei kaynyt kasiksi, ja tama johdatti minut varsin viihtyisaan ja kodikkaaseen huoneeseen ihan rautatieaseman vieressa, Hintakin oli kohtuullinen: 8 eur/yo.

 Hankin viela iltapuhteeksi lipun eteenpain kohti Venajaa. Lippu suoraan Venajan Chitaan olisi ollut ensisijainen tavoitteeni, mutta koska en tiennyt sen kiinankielista nimea tai aantamysta, en saanut myyjatarta ymmartamaan kohdettani. Kolme avuliasta kiinalaista asiakasta kaikin tavoin auttaa minua (yksi heista, sotilas, soitti jopa venalaiselle kaverilleen, mutta koska han ei osannut englantia enka mina venajaa, puhelinkeskustelumme oli hedelmaton kuin banaanipuu pakkasella) , mutta tuloksetta. Lopuksi ostin tiketin rajakaupunkiin Kiinan puolella, Manzhouliin, josta ylitan bussilla rajan Zabaikalskiin ja jatkan sielta junalla edelleen Chitaan ja Irkutskiin. Talla kerralla otin makuupaikankin.

Lonely Planetini ruokasanastolla ja tarjoilijan suosiollisella avustuksell. Sain viea ruokittua itseni iltasella, Englannin kielta kun eivat menut tunteneet.

11.3.

Aamulla liikkuminen oli helppoa vartijoiden ollessa muualla, ja koska paivasaikaan alueella sai liikkua ulkopuolisiakin. Kanttiiniaamiaisen jalkeen Mary ja ystavansa Teresa veivat minut tutustumaan tahan 10 miljoonan asukkaan suurkaupunkiin. Valtavat pilvenpiirtajat ja sumuun ja smogiin sumeneva horisontti toivat Hongkongin mieleen, sotkuiset kadut, joiden ylla tuulenvire pyoritteli roskia, ja niilla parveilevat kerjalaiset puolestaan kertoivat, etta mantereen puolella ollaan.

Ensin kavimme kommunistisen julistuksen taattuun tyyliin nimetylla Kansan aukiolla ja silla sijaitsevassa Shanghai-museossa katsomassa antiikkisia kiinalaisia posliini- ja saviesineita, vaatteita seka kalligrafiaa. Seuraavaksi suuntasimme lounaalle nuudeliravintolaan ja taysin vatsoin jatkoimme tieteen ja teknologian museon piha-alueelle lennattamaan kiinalaista leijaa. Pikkulapsen lailla telmimisen jalkeen palasimme kampukselle illalliselle. Koska puhtaus on puoliruokaa, yliystavalliset isantani ohjasivat minut taman jalkeen yleiseen kylpylaan peseytymaan, silla asuntolaan ei tullut lamminta vetta. He tietenkin maksoivat lystin, vastusteluista huolimatta. Suihkunraikas olemukeni kiidatettiin jalleen portista sisaan polkupyoran kyydissa selin vartiokoppiin. Ohjausvirheen takia koukko naki minusta vilauksen talla kertaa, mutta ei joko ollut tarpeeksi motivoitunut laajamittaisiin vastatoimiin tai ei uskonut silmiaan. Toivotaan, etta kaverin olotila jatkuu samana.

12.3.

Aamupaiva kului tutustuessa kaupungin keskustaan ja pikaiseen vierailuun Oriental shopping centerissa Maryn ja ystavansa Annan kanssa. Lounaan jalkeen Maryn piti palata kampukselle, mutta Teresa toimi vaihtonaisena ja taysilukuisena sailyneen kolmikon voimin menimme kivenheiton paassa kampuksesta olevaan Huangxing-puistoon. Puisto oli hyvin toteutettu rauhoittumispaikka kapungin melusta ja sisalsi puiden, pensaiden ja kukkaistutusten lisaksi mm. kyyhkystarhan ja joutsenlammen. 

Puistosta lahdimme taysin erilaisiin maisemiin, nimittain keskustaan Huangpu-joen rannalle katsomaan toisella puolella avautuvaa Pudongin liikekeskustaa, jossa toinen toistaan korkeammat pilvenpiirtajat seisovat rinta rinnan isonveljensa maailman kolmanneksi korkeimman ja Aasian korkeimman tornin Oriental pearl towerin vieressa. Taas vaiheessa Mary ja Liu olivat liittyneet joukkoomme. Taas kerran mielleyhtyma Hongkongiin oli melkoinen: juuri samalla tavalla ihmiset keraantyivat Avenue of starsille katselemaan vetten takana siintavaa Hongkongin saaren julkisivua. Pakollisen kuvienoton ja ryhmaposeerausten jalkeen matka jatkui kavelymatkan paassa olevalle temppelille, josta ei kylla tullut mieleen tippaakaan hiljentymispaikka, vaan lahinna perinteista kiinalaista rakennustyylia mukaileva katu, jonka varret pursusivat matkamuisto ja kraasamyymaloita ja jolla kavellessaan sai jatkuvasti hatistella kimpustaan rantarolexien ja kopiolaukkujen kauppaajia. Soimme paivallisen kadunvarsiravintolassa ja sitten, pimean laskeuduttua, kavimme uudestaan vilkaisemassa kirkkaisiin varivaloihin sonnustautunuuta Idan helmitornia ja kumppaneineen.

Neonvalokierros jatkui laheisella Nanjing roadilla, joka on Shanghain kuulu kavely- ja ostoskatu. Aikamme ihmisvilinaa seurattuamme palasimme metrolla kampukselle. Talla kerralla livahdin sisaan Annan kanssa kasikyykkaa pariskuntaa esittaen. Pipo tietty taas syvalla paassa.

2.3.

Otin aamulautan Tiomanilta takaisin kohti Mersingia, josta lahtisin bussilla Singaporeen. Aamu oli taas harmaa ja enteili sadetta, joten ei tarvinnut harmitella pois lahtemista. Lautassa oli juuri sopivan lamminta, mutta onneksi neuvokas henkilokunta korjasi asian pikaisesti, ja laittoi ilmastointilaitteet melkein pyryttamaan lunta sisatiloihin.

Ylitin Singaporen rajan iltapaivalla, ja kieltokylttien maara rajalla ylitti kasityskyvyn. Hongkong loysi voittajansa saannoissa. Huvittavaa oli, etta purukumin maahantuonti oli edelleenkin laitonta useamman sadan euron sakon uhalla.

Ensivaikutelma Singaporesta oli juuri se, mita kaikki sanovat: todella siisti ja kliininen. Jarjestelyt toimivat, ja oli vaikea uskoa, etta kaupungissa elaa miltei viisi miljoona ihmista, silla ruuhkia tai tungoksia en nahnyt missaan. Jarjestyssaannot tosin eivat onnistuneet pitamaan pitka-aikaista tuttavaani sadetta loitolla.

Majoituksen loytamisessa oli alkuun ongelmia, mutta paadyin lopulta New 7th storey hotel -nimiseen paikkaan yhteismajoitushuoneeseen. Tamakin onnistui vain yhdeksi yoksi, mutta uskoin, etta maanantaiaamuna muissakin paikoissa olisi tilaa. Huoneessa oli lisakseni kolme muuta matkaajaa, ja sankypaikka kustansi silti 10 euroa. Hymylla ajattelin sita, kuinka Indokiinassa kahden hengen huoneet, jotka maksoivat yli viisi jenkkitaalaa, tuntuivat ryovaykselta. Yllattavan nopeasti ihminen mukautuu hintatasoon.

Majoituskumppanini tykkasivat ilmastointilaitteesta yhta paljon, kuin aamuinen lauttakuski, joten nukuin yon paallysvaatteet paalla peiton alla.

3.3.

Suuntasin aamusta Kiinan-lahetystoon hankkimaan uutta viisumia vanhenevan tilalle. Singaporessa oli jostain kumman syysta monia samalla asialla liikkuvia, joten lahetystossa kului hyva tovi. Onneksi oli kirja mukana, joten ei juurikaan haitannut. Viisumi olisi passissani seuraavana paivana.

Palattuani diplomaattitehtavilta oli edessa majapaikan vaihto. Backpacker cozy corner muodostui uudeksi valiaikaiseksi kodikseni. Asketia-asuminen paasi huippuunsa katetulla parvekkeella sijaitsevassa yhteismajoitushuoneessa. Hintaa oli silti 6 euroa yolta.

Kavin kavelylla katselemassa siirtomaa-ajan brittilaista arkkitehtuuria (kuningatar Victoria on saanut nimensa ikuistettua varmaan joka maailman kolkkaan) ja menin pitelemaan sadetta Aasialaisten sivilisaatioiden museoon. Koska en saanut vedesta tarpeekseni, kavin viela puolen tunnin veneajelulla Singapore-joella. Illastamassa kavin Chinatownin ruokakadulla. Kaiholla muistelin paria viime kuukautta, jolloin ruokakaduilla suominen oli tae naurettavan halvasta mutta maukkaasta aterioinnista. Nyt ruoka oli vain maukasta.

4.3.

Ensi toikseni hain uudella Kiinan kansantasavallan paasylipulla koristellun passini lahetystosta. Sielta jatkoin lahistolla sijaitsevaan Singaporen kasvitieteelliseen puutarhaan. Kyseinen kasvien valtakunta oli tottakai millintarkasti ruodussa joka suunnasta. Jokainen istutus olisi kestanyt syynayksen vatupassilla ja kulmamitalla. Singaporessa luontokin tottelee lakia - sakon uhalla.

Ruokin itseni vaihteeksi ruokatorilla pikku-Intian puolella, ja mukaan tarttui korealainen kimchi - nuudeli -keitto, kalapulla, rapupiiras ja pullollinen Tiger-olutta.

Illalla kavin toteuttamassa suuren kliseen ja kumosin Singapore sling -drinkin sen syntysijoilla, Raffles-hotellin Long barissa. Torkean hintaista, mutta tulipahan leikittya herraa. Koin pienoisen pettymyksen, silla en havainnut yhtakaan monokkelia kyseisessa hienostojuottolassa. Kaipa paikan asiakaskunta nykyisellaan koostuu niista holmoista turisteista, jotka tulevat sinne juomaan sen Singapore slingin, koska ovat kuulleet, etta niin kuuluu tehda.

Kavaisin viela Chinatownin yoelamaa nuuhkimassa ja huomasin sen koostuvan pienista kuppiloista, joissa kaikissa laulettiin karaokea ihan pain honkia. Samanlainen meninki kuin Hongkongin Tsim Sha Tsuissa, siis.

5.3.

Lounastin tanaan Tiomanin saarella sukellusretkella tapaamani Singaporessa tyosketelevan indonesialaisen Teddyn kanssa. Han vei minut suosimaansa indonesialaiseen ravintolaan ja tottakai tarjosi aterian. Han vielapa antoi minulle poperoista suurimman osan, silla "sun on paljon vaikeampi loytaa tallaista ruokaa Suomesta kuin mun taalta." Ei auttanut pyristella tuota argumenttia vastaan.

Taysin vatsoin lahdimme kaupungin etelalaidalla olevaan Sentosan saareen, joka on Singaporen turistimagneetti kaikkine nahtavyyksineen ja hilavitkuttimineen. Paikka on taysin rakennettu ja teennainen; sen hiekkarannan hiekka on rontattu Indonesiasta, sen nakotornia sponsoroiva olutpanimo Tanskasta ja saari sisaltaa muitakin kaukaa haettuja juttuja. Rantailua ei saa suosinut, silla vaihteeksi satoi.

Teddyn piti lahtea kuudeksi asioille. Itse kavin viela koysirataa kulkevalla karrylla laheiselle Faberin vuorelle katselemaan sumuista Singaporea lintuperspektiivista. Sen jalkeen suuntasin toiselle puolelle kaupunkia Singaporen elaintarhan yosafarille. Siella sai hieroa tuttavuutta moneen yolliseen elaimeen, kuten tiikeriin, piikkisikaan ja jattilaislento-oravaan. Taas tuli todistettua, etta tyhmin elaimista on ihminen, silla vaikka paikan paalla sanottiin useaan kertaan ja ainakin viidella kielella, etta salamaa ei saa kayttaa kuvauksessa, koska elainten silmat ovat niin herkat, ja elikot yhdistavat kirkkaan valon ukonilmaan ja pelastyvat pahanpaivaisesti, ensimmainen kamera valahti ehka minuutin paasta palopuheesta.

Puistossa painotettiin ekologisen elamantavan omaksumista, etta elainkunta olisi jatkossakin monimuotoinen. Otin neuvosta vaarin ja kavelin takaisin majoitukseen, silla metro ja linja-auto eivat enaa kulkeneet puolenyon jalkeen. Talsia saikin sitten miltei kolme tuntia...

6.3.

Kavin tutustumassa Changgi-museoon, joka esittelee Japanin Singaporessa pitamaa sotavankileiria, jolta myos kuljetettiin ilmaista tyovoimaa Kwai-joen siltaa rakentamaan. Jotenkin Japanin toisen maailmansodan urotekoja katsellessa taalla Kaakkois-Aasiassa  tuntuu, etta natsi-Saksa oli vain pikkutekija. Nippon on vieraillut voimalla miltei jokaisessa kaymassani maassa ja jattanyt itsestaan ikavia muistoja.

Paivan kulttuuriannin jalkeen karistelin Singaporen polyt (tai pikemminkin mudat) jaloistani, ja lahdin taas kohti Kuala Lumpuria, josta lentaisin Kiinan Hangzhouhun seuraavana aamuna. Saavuin Kuala Lumpurin kansainvaliselle lentokentalle 11 maissa yolla, ja aloin vetelemaan hirsia makuupussissani tuolirivilla.

26.2.

Astuin lauttaani aamukymmenelta ja otin kurssin kohti Pulau Tiomania. Saavuin perille Air Batangiksi kutsutulle ranta-alueelle pari tuntia myohemmin, ja olin kohteeseeni hyvin tyytyvainen: saari vaikutti todella rauhalliselta, silla asukkaita on vahan eika nyt ole sesonkiaika, tiet olivat yksinkertaisia polkuja, joilla paasivat kulkemaan suurimmillaan sivuvaunulliset mopot ja hintatasokin vaikutti alhaiselta. Lisaksi saa oli kirkas ja aurinkoinen. Vein tavarani varaamani viiden euron bungalowiin Mokhtar`s Placeen, vuokrasin snorklauskamat ja lahdin rannalle. Kovin kiintoisia koralleja en ikava kylla loytanyt, mutta uiminen ja rannalla loikoilu oli kiitettavan rentouttavaa ja rauhaisaa, silla rannalla taisi enimmillaan olla viitisen ihmista samaan aikaan.

27.2.

Koska viimekertainen viidakkovierailuni jai pitkallisesta valmistelusta huolimatta kovin lyhyeksi, paatin ottaa revanssin ja kavella ensin Air Batangilta sen etelaiseen naapurikylaan Tekekiin ja taivaltaa sielta seitsenkilometrinen viidakkopolku saaren lapi Juaraan. Polun ylla kulkeva voimalinja ja peri reitin alkupaassa sijaitsevaa paikallisten salakaatopaikkaa pilasivat tehokkaasti neitseellisen viidakon tunnelmaa, mutta muuten reitti tarjosi kulkijalle kovasti nahtavaa: monenlaisia kasveja, valtaisia ikipuita, liaaneja, apinoita ja pienehkon vesiputouksen. Sadekuuro yllatti kesken vaelluksen parikin kertaa, mutta viidakon tiheasta kasvustosta on helppo loytaa itselleen suoja, jossa odotella sateen taukoamista kaikessa rauhassa.

Juara oli viela hiljaisempi kuin Air Batang, melkeinpa kuollut. Soin siella lounaan ja lahdin uimaan. Ranta oli isompi kuin Air Batangin vastaava, mutta suurimman osan ajasta sain olla siella rapuja lukuun ottamatta yksin. Pari tuntia polskittuani lahdin paluumatkalle kohti Air Batangia, koska en halunnut pastaa pimeaa yllattamaan. Jalat hellina olin bungalowissani illan suussa eika unta tarvinnut ruokailun jalkeen kauaa odotella.

28.2.

Aamulla sade rummutti tremoloaan bungalowin kattoon, mutta se ei haitannut suunnitelmia, koska paivan ohjelmassa oli sukeltamista. Kastuminen oli tiedossa joka tapauksessa ja veden alla on sadetta piilossa. Lahdin Eco-Divers-nimisen porukan tarjoamalle sukellusretkelle, johon otti osaa lisakseni kolme muuta maksavaa asiakasta ja sukellusohjaaja. Sateen takia nakyvyys oli kohtalaisen alhainen, vain kuutisen metria, mutta muuten tekemamme kaksi sukellusta olivat hyvia. Ensimmaisessa kavimme noin 12 metrissa katselemassa laivan hylkyja. Toisessa tutkimme 18 metrin syvyydella olevia koralliriuttoja ja niiden rikasta merielamaa.

Sukellusten jalkeen kavimme lounaalla sukellusparini belgialaisen Bobin kanssa ja jatkoimme siita viela laheiseen baariin istuksimaan. Bob oli juuri sellainen tyyppi, joka tekee vahan kaikkea, jolle sattuu vahan kaikkea ja joka on synnynnainen tarinankertoja, joten aika kului rattoisasti rupatellessa. Juttelumme tosin keskeytyi nopeasti, silla velvollisuus kutsui ja meidat varvattiin jalkapallopeliin, jossa eurooppalaiset kohtasivat Tiomanin joukkueen. Taistelu oli kovaa sateen pieksamalla areenalla, mutta Eurooppa joutui lopuksi noyrtymaan luvuin 9-11. Parhaimmillaan johdimme 7-4, mutta sitten Europe vasyi, ja alkoi final countdown.

Pelin jalkeen kavimme syomassa ja istuimme iltaa taistelutovereiden kesken.

29.2.

Sadesaa jatkui armotta edelleen. Ounastelimme heikkoa nakyvyytta, mutta menimme silti Bobin kanssa sukeltamaan, koska jarkeilimme sen olevan parasta, mita tallaisella saalla voi tehda. Talla kerralla menimme sukeltamaan Soyak-nimisen piskuisen saaren laheisyyteen koralliriutoille. Veden alla oli kaikki paremmin kuin pinnalla: oli lampimampaa, ei sataunut ja nakyvyyskin oli yllatavan hyva, noin 12 metria. Kovan aallokon vuoksi itsensa vain tunsi silloin talloin uppeluksissa heiluriksi. Naimme paljon kaikenkokoisia varikkaita kaloja ja yhden kohtalaisen suuren merikilpikonnan. Pohjan korallistokin oli suurehkojen korkeusvaihteluidensa takia eilista kiintoisampia. Sukelluksen paatyttya tympi nousta kohti pisaroiden haransilmittamaa pintaa ja siella odottavaa harmautta.

Kavimme illastamassa Bobin ja kolmen muun edellispaivana tapaamamme matkaajan kanssa grillattua ruokaa tarjoavaan ravintolaan ja jatkoimme sen jalkeen pitelemaan sadetta samaan baarikatokseen, jossa olimme eilenkin.

1.3.

Aamulla ei satanut, mutta harmaa saa ounasteli tilanteen pian muuttuvan. Jatkuva sade oli saanut olon sen verta tukkoiseksi, etta jatin sukeltelun talla kerralla valiin. Sen sijaan lahdimme Bobin kanssa aamiaisen ja sita seuranneen sadekuuron jalkeen saaren toiselle viidekkotaipaleelle, Air Batangista Monkey Bayhyn. Reitti oli vaikeakulkuisempi kuin matkalla Juaraan, ja polku oli sateen jaljilta hyvin liukas. Apinalahdelle sai tarpoa yli puolitoista tuntia, ja toinen mokoma kului matkalla takaisin. Aurinkoisella saalla tuo eristyksessa ollut hiekkaranta olisi ollut hienon rauhallinen ajanviettopaikka, joskin Tiomanin tapauksessa hieman ylilyonti, silla melua ja tungosta on turha odottaa muiltakaan saaren rannoilta ainakaan tahan aikaan.

Tama ilta jai edeltajiaan lyhyemmaksi, silla kavelylenkki sai molemmat voipuneiksi, ja itsea odotti seuraavana aamuna aikainen heratys, lauttamatka kohti Mersingia ja edelleen bussimatka kohti Singaporea. Niinpa ruhtinaallisen illallisen jalkeen toivotimme Bobin kanssa toisillemme hyvaa loppureissua ja suunnistimme bungaloweillemme.